Ilmastonmuutos uhkaa monipuolista sisävesikalastoa Itä-Suomessa

Itä-Suomen vesissä elää muikkua ja harvinaistuneita lohikaloja

Itä-Suomen eli Etelä- ja Pohjois-Savon sekä Pohjois-Karjalan karttakuva on kauttaaltaan suurten ja pienten järvien pirstoma. Alueella asuu sisävesien ammattikalastajista runsas kolmannes. Ammattikalastajien  kokonaissaaliista noin puolet saadaan näistä kolmesta maakunnasta. Vapaa-ajankalastajien kokonaissaaliin osuus on noin kolmannes. Yleisimpiä saaliskaloja ovat ahven, hauki ja lohikaloihin kuuluva muikku (kuva 1). Muikun valtakunnallisesta saaliista Itä-Suomen vedet tuottavat yli puolet. [1], [2]

Itä-Suomen järvissä ja virtavesissä elää myös sellaisia lohikaloja, kuten järvitaimenta ja nieriää, joiden kannat ovat heikentyneet elinympäristöjen huononemisen ja liikakalastuksen takia. Sisävesien järvitaimen on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi ja Saimaan nieriä jopa äärimmäisen uhanalaiseksi lajiksi. Näitä kalakantoja hoidetaan istutuksin. [3], [4]

Lämpötilan nousu ja rehevöityminen suosivat ahven- ja särkikaloja

Ilmastonmuutos voi nostaa sisävesien lämpötiloja jopa nopeammin kuin ilman lämpötilaa [5]. Vesistöjä uhkaa myös rehevöityminen, jos lisääntyvät sateet kasvattavat ravinnevalumia [6].

Vesien lämpenemisen ja rehevöitymisen seurauksena kalayhteisöt muuttunevat tulevaisuudessa ahven- ja särkikalavaltaisempaan suuntaan lohikalakantojen taantuessa. Lämpenemisestä hyötyvät särkikaloista ainakin särki (Rutilus rutilus) [7] ja lahna (Abramis brama) [8] sekä ahvenkaloista kuha (Sander lucioperca) [9] ja ahven (Perca fluviatilis) [10]. [11]

Ilmaston lämpeneminen voi siirtää kalalajien levinneisyysalueiden rajoja pohjoisemmaksi. Levinneisyyttä voivat kuitenkin hankaloittaa luontaisten leviämismahdollisuuksien puuttuminen tai liian karut vedet [12].

Korkeampi lämpötila muuttaa jääoloja ja kalastusmenetelmiä

Korkeammat lämpötilat lyhentävät jääpeitekautta ja heikentävät jääpeitettä, jolloin myös kalastusmenetelmien on sopeuduttava kalaston muutoksiin – esimerkiksi talvinuottaus hankaloituu, kun jääpeite ei enää kestä turvallista kulkua. Vastaavasti sulan kauden kalastustavoista troolausta voitaneen jatkossa käyttää pidemmän aikaa [13]. Jos harppauskerros kuitenkin lämpiminä kesinä painuu syvemmälle, esimerkiksi muikku (Coregonus albula)[14] ja siika (Coregonus lavaretus) [15] oleskelevat syvemmällä ja ovat siten vaikeammin troolattavissa [11].

Vesien lämpeneminen uhkaa erityisesti lohikaloja

Vesien lämpeneminen saattaa vaikuttaa lohikaloihin kuuluvaan nieriään (Salvelinus alpinus) [4] haitallisesti. Nieriän punasolujen kyky kuljettaa happea kudoksille alenee nopeasti yli 12-asteisessa vedessä. Lisäksi liian lämpimät vedet kasvattavat kalojen stressitasoja ja siten myös herkkyyttä bakteeri-infektioille. Vuoksen vesistön Kuolimojärvessä nieriöiden on todettu pysyttelevän alueella, jossa veden lämpötila on noin yhdeksän astetta. Lämpötilan nousu vähentää järvissä alueita, joihin kala voi paeta liikaa lämpöä, ja mikäli nousu on riittävän suurta, ei tällaisia turvapaikkoja ole enää järvien syvänteissäkään. [16]

Muuttuvat olosuhteet hankaloittavat myös toisen lohikalan eli muikun selviytymistä. Päijänteen veden arvioidaan noin sadan vuoden päästä olevan muikun kudulle riittävän viileää, eli 4–6-asteista, vasta joulukuussa, kun nykyinen kutuajankohta on jo loka-marraskuussa. Vastaavasti poikasten kuoriutumisajankohta aikaistunee parilla viikolla. Tästä huolimatta muikut syntyisivät tulevaisuuden kohonneissa keskilämpötiloissa lämpimämpiin vesiin kuin nykyään ja niiden ravinnontarve olisi nopeutuneen aineenvaihdunnan takia suurempi kuin nykyisillä viileämpiin vesiin kuoriutuvilla muikuilla. Myös muikunpoikasia saalistavat petokalat saattavat lämmenneessä vedessä olla nykyistä nälkäisempiä. Toisaalta lämpimämmät vedet saattavat lisätä muikun ravinnokseen käyttämän eläinplanktonin määrää. [13], [11]

Muikun menestyminen kesäaikaan lämpötilaltaan kerrostuneessa järvessä on vielä epävarmaa. Muikku käy ruokailemassa aamunkoiton ja -laskun aikoihin järven pintakerroksissa. Jos pintaveden lämpötila on liian korkea, muikun ruokahalu ja siten myös sen kasvunopeus laskevat. [13], [11]

Myös isommat lohikalat, kuten harjus (Thymallus thymallus) ja taimen (Salmo trutta), ovat haasteiden edessä. Harjuksen alkiot vaativat hapekasta vettä kehittyäkseen, ja vesistöjen rehevöitymisen myötä yleistyvä happikato voi häiritä harjuksen lisääntymistä. [17]. Taimenen kutupaikat voivat tuhoutua purojen kuivumisen ja soraikkojen tukkeutumisen seurauksena [3], [11]. Lämpeneminen voi myös karkottaa taimenen pienistä puroista [13].