Maankohoaminen hillitsee merenpinnan nousua Suomen rannikolla
Ilmaston lämpeneminen sulattaa jäätiköitä ja kasvattaa meriveden tilavuutta, mikä nostaa merenpintaa. Suomessa jääkaudesta johtuva maankohoaminen kuitenkin hillitsee merenpinnan nousua erityisesti Pohjanlahdella.
Valtamerien pinnannousu jakaantuu epätasaisesti
Merenpinnan nousu on yksi ilmastonmuutoksen merkittävimmistä seurauksista. Valtamerien vesimäärä lisääntyy, koska ilmaston lämpeneminen sulattaa jäätiköitä. Lisäksi lämpölaajenemisen seurauksena meriveden tilavuus kasvaa. Jos tarkastellaan kaikkia maailman meriä, vesi nousi tarkastelujaksolla 2006–2018 keskimäärin noin 3,7 millimetriä vuodessa [1].
Merenpinta ei kuitenkaan nouse kaikkialla yhtä nopeasti. Merialueet lämpenevät eri tavoin, joten lämpölaajeneminen nostaa pintaa yhtäällä voimakkaammin kuin toisaalla. [1] Myöskään jäätiköiden sulamisvedet eivät jakaudu tasaisesti maailman merille [2]. Merenpinnan nousuennusteissa on myös suuria epävarmuuksia, jotka liittyvät erityisesti Grönlannin ja Etelämantereen mannerjäätiköiden sulamiseen [1], [3].
Etelämantereen mannerjäätikön sulaminen vaikuttaa Itämeren pinnan nousuun
Merenpinnan tason nousuun Itämerellä ja Suomen rannikoilla ei juurikaan vaikuta läheisen Grönlannin vaan kaukaisen Etelämantereen mannerjäätikön sulaminen. Grönlannin mannerjäätiköstä sulava vesi valuu etelään. Sitä vastoin Etelämantereen jäätikön sulamisen vaikutus tuntuu täysimääräisesti pohjoisessa. [3]
Suuren jäämassan painovoima vetää merivettä puoleensa, mutta kun massaa sulaa pois, vetovoima heikkenee. Tällöin vettä ei enää keräänny yhtä paljon jäätikön lähelle. Toisin sanoen jäätiköiden sulaminen lisää merien vesimäärää eli nostaa vedenpintaa. Jäätikön lähialueilla näkyy kuitenkin myös painovoiman heikkenemisen vaikutus, joka on vedenpintaa laskeva. [2]
Maa kohoaa Suomessa
Suomen rannikolla merenpinnan nousua hillitsee maankohoaminen. Maa kohoaa, koska maankuori palautuu hitaasti viime jääkauden aikaisen mannerjäätikön puristuksesta [4]. Merenkurkun alueella maankohoaminen on voimakkainta, noin 90 cm vuosisadassa, ja heikointa etelärannikolla. Esimerkiksi Helsingissä maa nousee noin 40 cm vuosisadassa. [5] Kilpajuoksu maankohoamisen ja merenpinnan nousun välillä määrää sen, kumpaan suuntaan rantaviiva ajan myötä siirtyy.
Maankohoaminen on viime vuosisadalla ollut merenpinnan nousua voimakkaampaa koko Suomen rannikolla. Mittausten mukaan merivedenkorkeus on laskenut, paikasta riippuen, keskimäärin 1–7 mm vuodessa 1900-luvun alusta vuoteen 2018. Suomessa merivedenkorkeutta on mitattu yli sadan vuoden ajan. Vedenkorkeuden mittausasemista eli mareografeista vanhin on mitannut Hangossa vuodesta 1887 alkaen, ja nykyään asemia on 14 pitkin Suomen rannikkoa. [3]
Valtamerten pinnannousu on kuitenkin jo muuttanut tilannetta. 2020-luvun alussa Itämeren pinta laski enimmillään 5 mm vuodessa. Suomen etelärannikolla meriveden pinta ei enää laske vaan on kääntymässä nousuun. Eli todennäköisimmän ennusteen mukaan merenpinnan nousu voittaa maankohoamisen Suomen etelärannikolla, jolloin maata jää meriveden alle. Sen sijaan Pohjanlahden pohjoisosassa maa kohoaa yhä merenpintaa enemmän ja uutta maata paljastuu. [3]
Tuleva merenpinnan taso riippuu kasvihuonekaasupäästöistä
Suomen rannikon merenpinnankorkeuden ennusteet perustuvat kansainväliseen tutkimustietoon ja ilmastomallien tuloksiin. Ne on laskettu vuoteen 2100 saakka. Ennusteissa on huomioitu myös Itämeren alueen ominaispiirteitä, kuten se, miten tuuli-ilmaston muutos muuttaa vedenvaihtoa Tanskan salmissa Itämeren ja Pohjanmeren välillä. Mikäli länsituulet voimistuvat ilmastonmuutoksen seurauksena, se voi osaltaan hieman nostaa merenpinnan tasoa Suomessa. [3]
Ennusteet on laskettu kolmelle vaihtoehtoiselle päästöskenaariolle eli kuvaukselle siitä, miten ihmiskunnan kasvihuonekaasupäästöt mahdollisesti kehittyvät tulevaisuudessa. Pienten päästöjen tapauksessa (skenaario SSP1-2.6) vedenpinta nousee vähiten, suurilla päästöillä (skenaario SSP5-8.5) eniten. [3]
Epävarmuutta ennusteisiin aiheuttaa päästökehityksen lisäksi se, ettei mannerjäätiköiden käyttäytymistä ilmaston lämmetessä tunneta vielä kyllin hyvin. Erityisesti läntisen Etelämantereen jäätikön sulamisnopeuteen liittyy suuria epävarmuuksia, sillä jäätikön pohja on merenpinnan alapuolella. Tällainen jäätikkö voi meren ja ilmakehän lämpenemisen seurauksena hajota nopeammin kuin maan päällä oleva jäätikkö. [3]
Suomenlahdella merenpinta nousee
Ennusteiden mukaan Suomen etelärannikolla keskimääräinen vedenkorkeus nousee kaikissa skenaarioissa. Matalan päästöennusteen tapauksessa nousu olisi noin 5–15 cm vuoteen 2100 mennessä. Keskimääräisen päästöennusteen toteutuessa nousu olisi todennäköisimmin noin 20–30 cm ja korkeiden päästöjen tapauksessa 50–60 cm. [3]
Esimerkiksi Helsingissä keskimääräisen päästöennusteen toteutuminen tarkoittaisi sitä, että merivedenkorkeus olisi N2000-korkeusjärjestelmässä vuonna 2100 keskimäärin +45 cm [3]. 2010-luvulla se oli parikymmentä senttiä (kuva 1, Helsinki).
Kuva 1. Esimerkkinä Vaasan ja Helsingin merivedenkorkeus 1900-luvun alusta vuoteen 2100. Vasemmalla ovat havaitut vedenkorkeudet (vuoden keskiarvot) ja oikealla ennustettu vedenkorkeus vuoteen 2100 asti. Alin käyrä on laskettu matalalla päästöennusteella (SSP1-2.6), keskimmäinen keskitason ennusteella (SSP2-4.5) ja ylin korkealla päästöennusteella (SSP5-8.5). Helsingin havainnot on esitetty sinisillä pisteillä ja skenaario sinisellä yhtenäisellä viivalla. Vaasan havainnot on esitetty mustilla kolmioilla ja skenaario mustalla katkoviivalla. [3]
Pohjanlahdella maankohoaminen tasoittaa merenpinnan nousua
Pohjanlahdella maankohoaminen voi olla merenpinnan nousua voimakkaampaa tulevaisuudessakin (kuva 1, Vaasa). Silloin uutta maata vapautuisi edelleen meren alta, tosin aiempaa hitaammin. Vain korkeimman päästöennusteen tapauksessa maankohoaminen jäisi merenpinnan nousua vähäisemmäksi myös koko Pohjanlahdella. [3]
Perämerellä merivesi laskisi keskimääräisellä päästökehityksellä vuoteen 2100 mennessä todennäköisimmin 20–30 cm. Matalimmilla päästöillä merenpinta laskisi noin 40 cm, kun taas korkeiden päästöjen toteutuminen aiheuttaisi muutaman sentin nousun. [3]
Selkämerellä merenpinnan nousun ja maankohoamisen odotetaan suurin piirtein tasapainottavan toisensa kuluvalla vuosisadalla. Matalimmilla päästöillä merivesi laskisi 2100-luvulla 20–40 cm ja keskimääräisillä päästöillä noin 5–20 cm. Korkeimpien ennusteiden toteutuessa merenpinta nousisi noin 5–20 cm. [3]
Kaikki edellä mainitut luvut koskevat todennäköisimpinä pidettyjä kehityskulkuja tietyn päästöskenaarion puitteissa. Myös tätä voimakkaampi merenpinnan nousu on mahdollista ennusteisiin liittyvien epävarmuuksien vuoksi [3].
Meritulvat saattavat voimistua Suomen rannikoilla
Suomen rannikolla hetkellinen vedenkorkeus riippuu lähinnä tuulista, ilmanpaineesta ja siitä, paljonko Itämeressä ylipäätään on vettä. Itämeri on yhteydessä valtameriin vain kapeiden ja matalien Tanskan salmien kautta, ja Itämeren kokonaisvesimäärän vaihtelun määrää pääasiassa veden virtaus sisään ja ulos Tanskan salmissa. Veden virtaus taas riippuu muun muassa tuuli- ja ilmanpaineoloista salmien alueella. Jos vettä on vähän, myrskykään ei riitä nostamaan vettä yhtä korkealle kuin jos kokonaisvesimäärä on suuri.
Merenpinnan nousun ennusteet on laskettu keskimääräiselle merivedenkorkeudelle. Vedenkorkeus vaihtelee koko ajan ja saavuttaa joskus poikkeuksellisen korkeita lukemia, mikä aiheuttaa tulvia rannikolle. Kun keskimääräinen merenpinnan taso nousee, myös meritulvat ovat tulevaisuudessa korkeampia. [6]
Ilmastonmuutos vaikuttaa lisäksi tuulioloihin ja myrskyihin sekä pienentää talvista jääpeitettä. Nämäkin vaikuttavat vedenkorkeuden lyhytaikaisiin vaihteluihin. Ne mahdollisesti lisäävät tulvien määrää ja saavat veden nousemaan entistä korkeampiin lukemiin. Itämeren vedenkorkeusmaksimit sekä myös lyhytaikaiset vaihtelut ovat kasvaneet viime vuosisadan aikana. Ilmiön taustalla näyttäisivät ainakin osittain olevan muutokset tuulioloissa. [7]