Metsät ja puistot – Hillintä

Metsät sitovat hiiltä puustoon ja maaperään

Virkistys- ja ulkoilukäytössä tyypillisesti olevissa vanhoissa metsissä on kasviainekseen ja maaperään sidottuna huomattavan suuri ja pitkäaikainen hiilivarasto. Metsien hoidossa onkin olennaista huolehtia näistä hiilivarastoista pitämällä hakkuut mahdollisimman vähäisinä sekä jättämällä kuolleet puut metsään. Samanaikaisesti on kuitenkin syytä seurata puuston harvennustarvetta, jotta liika varjoisuus ei pääse heikentämään puiden kasvua. Kaatuneista puista mahdollisesti kehittyvää riskiä metsähyönteistuhojen käynnistymiselle on myös syytä tarkkailla.

Vanhojen metsien muuttamista muuhun käyttöön tulee välttää. Puihin ja niiden juuriin on sitoutunut noin 10 kg hiiltä neliömetrillä. Metsän hakkaaminen esim. asutuksen tai pellon tieltä yhden hehtaarin alueelta pienentää hiilivarastoa 100 tonnilla, mikä vastaa noin 370 tonnin hiilidioksidipäästöjä. Tämä puolestaan vastaa noin kolmenkymmenen suomalaisen vuosittaisia hiilidioksidipäästöjä.

Metsien virkistyskäyttö vähentää päästöjä välillisesti

Metsät ja puistot voivat myös välillisesti vähentää kasvihuonekaasupäästöjä toimimalla virkistysalueena, jonne kuntalaiset suuntaavat vapaa-ajan viettoon energiaa kuluttavampien harrastusten, kuten sisäliikunnan tai sähköisten medioiden käytön ääreltä. Kuntalaisten tarpeiden ja toiveiden kuuleminen auttaa vetovoimaisten alueiden suunnittelussa.

Hyväkuntoiset, turvalliset ja muuhun katu- ja polkuverkostoon luontevasti kytkeytyvät kevyen liikenteen väylät metsissä ja puistoissa myös edistävät kävelyä, lenkkeilyä ja pyöräilyä. Metsistä saatavat marjat ja sienet samoin kuin viljelypalstojen vihannekset ja hedelmät ovat lähellä tuotettua kasvisruokaa ja voivat vähentää kuntalaisten ruokavaliosta aiheutuvia päästöjä.

Lähteinä [1], [2], [3]